Digitaalinen identiteetti

Digitaalinen identiteettini on aika laaja ja minusta löytyy paljon tietoa ja kuvia internetistä, sillä käytän monia erilaisia sosiaalisen median palveluita ja ennen kirjoitin myös erilaisia blogeja, sekä tein silloin tällöin myös Youtubeen videoita. Nykyään oma sosiaalisen median käyttö perustuu lähinnä siihen, että seuraan sosiaalisessa mediassa minulle tuttuja ja tärkeitä henkilöitä, tai niitä joiden sisällön tuottaminen minua oikeasti kiinnostaa ja mistä mahdollisesti hyödyn myös itse.

Oma sisällöntuottamiseni on nykyisin aika vähäistä ja harkitumpaa. Instagramin story osioon pyrin päivittämään silloin tällöin kuvia ja videoita esimerkiksi erilaisilta reissuilta, festareilta ja yhteisistä hetkistä ystävieni kanssa. Instagramiin julkaisemani sisältö on yleensä kuitenkin hyvin harkittua ja suunniteltua. Varsinaisia Instagram julkaisuja teen kuitenkin nykyään todella harvoin. Snapchatissa pidän aktiivisesti yhteyttä ystäviini ja puolituttuihin, sekä seuraan sitä kautta myös heidän arkeaan. Kaikista medioista olen aktiivisin itse päivittämään Snapchatissa niin sanottuun "privastoryyn", jonka näkevät vain läheisimmät ystäväni. Sinne päivitän lähes päivittäin arkisia ja jopa henkilökohtaisia asioita elämästäni, eikä sisältö ole mitenkään suunniteltua. Näiden kahden median lisäksi käytän myös Tiktokkia, mihin olen julkaissut erilaisia kooste videoita esimerkiksi festareilta ja laskettelu reissuilta. Tiktok on käyttämistäni medioista julkisin, sillä videot saattavat tavoittaa tuhansia, tai jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa. 

Googlettamalla itseni, löytyy paljon erilaisia omia sosiaalisen median profiileja mm. Instagram, Facebook, Tiktok, Ask.fm ja vanhat blogini. Internetistä löytyy siis oikeastaan kaikki Tiktok-videot ja muut sosiaalisen median päivitykset, jotka eivät ole yksityisiä, tai katseluoikeutta rajattu vain ystävilleni. Onnekseni kaikki tieto, mitä minusta internetistä löytyy, on itseni julkaisemia ja pystyn hallitsemaan oikeastaan kaikkea niistä. Enemmänkin voisi löytyä, mutta olen pyrkinyt piilottamaan kaikki vanhat blogijulkaisuni, sekä Youtubeen ladatut videot, joten niitä ei enää löydä. Googlettamalla kuvat itsestäni, löytyy myös muutama kuva, joita en ole itse julkaissut, enkä pysty niihin vaikuttamaan. 

Kommentit